Kansanmusiikkia KAMUksi-hankkeessa
Jos tahdotte kansanmusiikkiersityksiä tai kansanmusiikkiopetusta organisaatioonne niin ottakaa yhteyttä.
LAURA IKONEN kiertää alueen koulujen musiikkitunneilla kertomassa kansanmusiikista.
Laura Ikonen – tuleva kansanmusiikkipedagogi Olen 21-vuotias musiikin suurkuluttaja- ja käyttäjä Kokkolasta. Kotoisin olen Helsingistä, ja muutto 19-vuotiaana suurkaupungin sykkeestä Kokkolaan kansanmusiikin opintojen perässä oli vaikea mutta kannattava päätös. Opiskelen Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta, tulevaisuuden ammattinimikkeenä kansanmusiikkipedagogi. Miksi sitten juuri kansanmusiikki? Olen soittanut pääaineenani kannelta 6-vuotiaasta lähtien. Aloitin musiikkileikkikoulussa 5-kielisellä, kuluttaen mansikka- ja mustikkasointuja satojen muiden muskarilaisten tapaan. Jotenkin kantele vain jäi mieleeni, ja sillä oli helppo jatkaa eteenpäin musiikkiopistossa. Lopulta 5-kielinen vaihtui 10-kieliseen kanteleeseen, ja vihdoin sain oman konserttikanteleeni, johon kieliä kertyi jo 39. Musiikki oli mukana myös monella muulla tavalla; piano, laulu ja koulujen musiikkilinjat johtivat lopulta ylioppilastutkintoon Sibelius-lukiosta. Tämän jälkeen kanteleen soitosta oli luontevaa lähteä tekemään uraa ja työpaikkaa, oman soitonopettajan innostamana. Kantele on perinteinen kansanmusiikkisoitin. Oli siis luontevaa lähteä opiskelemaan kansanmusiikin opettajaksi, ja melkeinpä mahdotonta yrittää soveltaa kanteletta millekään muulle alalle. Kansanmusiikin ohella sydäntäni lähellä on kuitenkin myös pop/jazz-musiikki, ja sen soveltaminen kanteleelle ja kansanmusiikin opetukseen. Lasten ja nuorten parissa on helpompi lähestyä tuntematonta ja ”Väinämöisen aikaista” kansanmusiikkia esim. nuorten suosimien radiohittien avulla. Miksei kanteleellakin voisi soittaa Robinin Frontside Ollien? Pyrin omassa opetuksessani uudistamaan kansanmusiikin imagoa ja omalla musisoinnillani päivittämään kansanmusiikin tunkkaisia ennakkoluuloja. Myös kanteleella voi soittaa poppia, ja myös kansanmusiikista voi saada hittibiisien kuuloista, menevää ja rokkaavaa musiikkia! KAMUksi projektin myötä olen menossa koulujen musiikintunneille kertomaan omasta kansanmusiikin näkemyksestäni, ja toivottavasti innostamaan uusia harrastajia kansanmusiikin pariin. |